KESÄTYÖNTEKIJÄSTÄ VAKITUISEKSI

VRJ, silloinen ViherRengas Järvenpää, oli minulle tuttu yritys isäni kautta jo 2000-luvun alkupuolella, kun tulin työharjoitteluihin. Opiskelin maarakennuskoneenkuljettajaksi, ja ensimmäinen työtehtäväni oli mullanseulonta. Seuloimme veljeni kanssa multaa myös kesälomien aikana.

Valmistuttuani Taivalkosken metsäoppilaitoksesta ja armeijasta päästyäni sain tilaisuuden lähteä kesätöihin Etelä-Suomeen VRJ:n palvelukseen. Muistan vielä ensimmäisen työmaankin, joka sijaitsi Kalajärvellä. Minulle näytettiin kartalta, minne pitäisi mennä. Ajoin hallilta mutkan taakse piiloon, jossa aloin opetella reittiä työmaalle. En muista oliko navigaattoreita tuolloin olemassa vai opiskelinko reitin puhelinluettelosta. Pietilän Juha työskenteli kyseisellä työmaalla. Hänestä oli iso apu; hän kannusti ja välillä kehui, mikä nosti nuoren miehen itseluottamusta. Niinhän siinä sitten kävi, että kesätyö on venynyt tähän päivään saakka.

Vastuuta ja vapautta

Olen ajanut käytännössä kaivinkonetta koko ajan; se on ollut aina päätehtäväni. Suurin muutos työssäni on ollut se, että mittalaitteet ovat tulleet koneisiin. Ennen toimittiin enemmän keppien ja jalkamiehen käskyjen mukaan, mutta nykyään kaikki, mitä tehdään, näkyy näytöltä. Koneohjaus on helpottanut kovasti työtä, mutta samalla lisännyt vastuuta.

VRJ:llä luotetaan työntekijöihin ja annetaan heille vastuuta; luotetaan siihen, että hommat hoidetaan. Saan itse miettiä aika paljon, mikä on järkevin tyyli ja tapa työskennellä ja millä koneella teen työn. Keskinäinen vuorovaikutus on hyvää, ja työilmapiiri on usein aika rento.

Yritys on kasvanut paljon minun työssä oloni aikana. Ennen kaikki tunsivat hyvin toisensa, mutta nykyään porukkaa on enemmän, ja toisaalta hallilla käyntiä vähemmän. Minä pidän siitä, että täällä ollaan omistajaa myöten kiinnostuneita pienemmistäkin asioista: ei ainoastaan tuijoteta vuosituloksia, vaan saatetaan kysellä työmaan tai päivittäisten asioiden tiimoilta ja monesti työntekijöidenkin mielipiteitä.

Työn jäljillä

Saatan viikonloppuisin ajella työmaiden ohi, joilla olen työskennellyt ja katsella, miltä siellä nyt näyttää. Aina tulee jokin työmaa eteen, ajoipa mihin suuntaan tahansa, ja voi katsoa ovatko reunakivet suorassa tai kaivojen reunukset painuneet.

Työssäni voin kehittää itseäni esimerkiksi miettimällä, miten jokin homma olisi nopeampi tai helpompi tehdä. Ei tässä vielä valmiita olla.